Ratkaisutoimittajan verkkomarkkinointi

Monimutkaisten ratkaisujen ja palveluiden myynti tarvitsee avukseen asiakkaita koukuttavaa markkinointia.

Ratkaisujen ja palvelukonseptien myynnissä ei usein vielä osata hyödyntää internetmarkkinointia läheskään optimaalisesti. Silti asiakkaat osaavat ja haluavat käyttää verkkoa ensisijaisena kanavana tiedon hankkimiseen.

Kaiken lisäksi myyjäparkasi ovat hätää kärsimässä, koska asiakkaat eivät tunnu tarvitsevan heitä enää samalla tavalla kuin ennen. Sen sijaan asiakkaat hankkivat tietoa eri ratkaisu- ja toimittajavaihtoehdoista internetissä ja ottavat lopulta yhteyttä myyjän paljon aikaisempaa myöhemmin. Tämä johtaa siihen, että hyväksi havaitut tavat myydä tuotteitasi ja palveluitasi asiakkaille eivät enää tunnukaan tehoavan. Myyjillä ei yksinkertaisesti enää ole välineitä – eivätkä asiakkaat enää  anna heille tilaisuutta – vaikuttaa ostopäätökseen entiseen malliin.

Verkkomarkkinointi tekee töitä myyjän eteen

Tästä syystä markkinoinnin on otettava aktiivisempi rooli myynnin tukijoukkoina. Markkinoinnin tulee herättää ja kasvattaa asiakkaan mielenkiintoa ajan ja asiakkaan ostoprosessin kuluessa. Tämän lisäksi markkinoinnin pitäisi pystyä tunnistamaan, milloin potentiaalinen asiakas on valmis kontaktiin  myyjän kanssa.

Kaikki asiakkaat ovat kuitenkin loppujen lopuksi käytännössä kiinnostuneita uusista tuotteista ja palveluista – ja haluavat ostaa niitä. Markkinoijan tulisi hyödyntää tätä ja pyrkiä saamaan asiakkaat markkinointiviestin äärelle vapaaehtoisesti. Tähän antaa mahdollisuuden uudenlainen -  asiakkaita kiinnostavaan sisältöön perustuva – verkkomarkkinointi. Tällaista markkinointia kutsutaan usein nimellä sisältömarkkinointi.